Eilen levattiin vaan rauhassa hotellissa, nukuttiin ja syotiin hyvin ja ma katselin taidedokkareita dvd-soittimella. Illalla kaytiin viela hotellin kylpylassa, kuntosalilla ja saunassa. Paasi pitkasta aikaa melkein suomalaiseen saunaan, siella oli kiuas ja kaikki. Tosin lampoa ei ollut juuri nimeksikaan, mutta hymyillen siella saunoi muistellen suomen kesaa. Ulos ei ole tehnyt mieli menna ollenkaan, koska siella on aivan jarkyttava helle huolimatta siita, etta sataa ja on pilvista. Voin vain kuvitella mita se olisi auringon paistaessa.
Tanaan lahdetaan kohti Vietnamia ja edessa on luultavasti 2 paivaan matkustaminen taas rinkan kanssa. Mita pidemmalle matka etenee, sita hitaammin me liikutaan. Yritetaan molemmat minimoida tuo rinkan kanssa ravaaminen ja keskittya mieluummin yhdessa paikassa olemiseen. Mulla kun on nyt tapotayden rinkan lisaksi kamerareppu ja paivareppu, joten joka puolella kehoa on kantamuksia aina kun lahdetaan liikkeelle. Hikoilen niin jumalattoman paljon noiden reppujen kanssa, etta liikkuminen on yhta tuskaa.
Skyjump taisi jaada valiin, koska taalla on satanut pari paivaa vetta kaatamalla, eika hyppyja tassa saassa edes luultavasti tehda. Toisaalta se ei harmita niin paljon, kun katsoin visatilia ja tajusin etta budjetti oli ylittynyt jopa enemman kuin mita koskaan osasin kuvitella. Yllatyksena budjetin ylittyminen ei toki tullut, koska ollaan nukuttu omassa huoneessa ja syoty suhteellisen hyvin, joten niihin jo on mennyt enemman rahaa kuin mita alunperin paivalle oli laskettu. Kuitenkaan mitaan okyelamaa ei olla vietetty. Budjettiin ei oltu laskettu mitaan matkoja maiden valilla, ei metrolippuja eika oltu otettu selvaa miten kallista esimerkiksi Japanissa ja Koreassa oli, joten budjetti on ylittynyt jo ihan senkin takia. Olisi siis kannattanut ottaa paremmin selvaa ennen kuin lahti matkaan. Alun perinkaan en ollut ajatellut, etta halpa yopyminen tarkoittaa dormimajoitusta ja halpa ruoka on kerran paivassa syoty hampurilaisateria. Terveellinen ruoka maksaa luonnollisesti enemman kuin roskaruoka.
Mielenkiinnolla odotan mita Vietnam tuo tullessaan. Luultavasti siella on ainakin nettimahdollisuuksia, koska Ossi on pystynyt niin hyvin blogia paivittamaan. Toivoisin myos mahdollisuutta paivittaa kuvia ja videoita blogiin, koska tahan mennessa se on Korean jalkeen ollut aika toivotonta nailla koneilla. Malarialaakkeiden syominen aloitettiin jo pari viikkoa sitten eika mitaan epailyttavia sivuoireita niista ole tullut. Jostakin kumman syysta olen varsinainen otokkamagneetti, joten suomesta ostettu OFF pitaa luultavasti ottaa kayttoon.

2 kommenttia:
Terve vaan,ja onnee!Taallakin saa vaihtelee;yks paiva sataa,toinen paistaa.Mutta onni yksilla,kesa kaikilla.Milloin tulette kotisuomeen? T:Isa
Kesäisiä sauna/uintitunnelmia Suomesta..
Perjantaina saunoin myöhään illalla, join o,5 litraa olutta ja päätin että uimaan on mentävä. Juoksin sitten huutaen järveen, pari pikku pyrähdystä tein ja huomasin, että veden kylmyyteen ei totu- liian kylmää kunnon lenkkiin. :/ Olo oli kuitenkin mainio pyrähdyksen jälkeen, ehkä pieni aavistus avantouinnin jälkeisistä. :)
Tällaista, Vietnamin päivityksiä odotellessa..
Ansku
Lähetä kommentti