Matkaan on aikaa viikko. Olen tutustunut Aasian taidemuseoiden tarjontaan ja yritän tehdä vaikeaa valintaa siitä, minne todella haluan mennä, koska kaikkiin ei pääse. Jo se, että matkaan lähtee 4 ihmistä, tulee rajoittamaan kunkin henkilökohtaisia mieltymyksiä. Varsinkin kun satun olemaan ainut taiteilija. Toivottavasti joustavuutta löytyy tarpeeksi sellaisten tilanteiden kohdalla, jolloin näen jotakin todella ainutlaatuista ja jonka haluan ehdottomasti kokea. Aivoödeemasta ei tarvitse ainakaan kantaa huolta, koska Kiinan tilanne estää meitä menemästä Tiibetiin. Mielenkiinnolla odotan, kuinka tilanne näkyy paikan päällä. Tosin muut luonnonkatastrofit ovat nyt lievittäneet myös paikallisten mielenkiintoa seurata tapahtumia ja poliittisia lieveilmiöitä.
Uusia vaatteita olen joutunut ostamaan aika paljon. Kun selasin vaatekaappiani niin huomasin sen koostuvan pitkälti 70-luvun keinokuituisista ja tiukoista paidoista, housuista, hameista jne. Koska olen taipuvainen hikoilemaan, niin ymmärsin sen verran etteivät keinokuituvaatteet tule kysymykseen. Jo pelkkä kuvitelma muovivaatteissa 40-asteen helteessä saa aikaa infernaalisia väristyksiä kehossani, joka on pitkään yrittänyt sopeutua jo Suomen helteissä. Helle tuleekin olemaan ehkä suurin henkilökohtainen ponnistukseni matkalla, mikäli ponnistuksia nyt voi edes etukäteen kuvitella. Voihan olla, että kuumuuteen tottuu, mutta kokemukseni siitä ovat ainakin tähän asti olleet heikkoja. Muistan vielä hyvin sen, kuinka epämiellyttävää oli matkata rinkka selässä hame ja paita litimärkänä hiestä, jalat kuumuudesta turvonneina, hikipisaroita otsalta suoraan silmiin valuen ja kiroten auringon jonnekin, missä se ei enää paista. Kokemus oli Espanjasta vuonna 2003, jolloin olin reilaamassa ympäri Eurooppaa.
Junalla matkustamista odotan kovasti. Ainakin Japanissa siitä saa nauttia kokonaisen viikon. Luultavasti muualla Aasiassa liikumme lähinnä busseilla, jotka eivät kuulemma paljon pitkillä matkoilla pysähtele. Tätä ajatellen olenkin säästänyt ja varjellut joskus festareilta ostamiani peemate-torvia, joita en vielä koskaan tähän mennessä ole kyennyt edes kokeilemaan. Jostakin kumman syystä ei koskaan ole tuntunut luontevalta astua seisomaan pusikkoon tuntemattoman miehen viereen, joka juuri lennättää omaa keltasuihkuaan laisinkaan toimitusta aristelematta. No ehkäpä joudun karaistumaan tämänkin asian suhteen, kun hätä on tarpeeksi suuri. Luultavasti kuitenkin ensin marssin reilusti kuljettajan juttusille ja jos en muuten, niin elekielellä saan hänet kyllä ymmärtämään luonnollisen tarpeeni pysähtyä - tosin hiekkatiellä kyykistely vaikka mitään suojaa ei vastaa käsitystäni intimiteettisuojasta.
Työt ovat estäneet minua ajattelemasta matkaa liikaa, enkä jännitä sitä vielä laisinkaan. En ota mitään paineita siitä mitä tulee, koska tiedän kokemuksesta että matkalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista uutta ja odottamatonta, jota on parempikin olla spekuloimatta etukäteen. Edelleen muistan selvästi sen, kuinka viime reililläni nukuin junan vessan edustalla käytävällä kylmässä hytisten ja yrittäen olla nukkumatta, koska taskuvarkaat olivat vallanneet junan, jossa ei koskaan edes tarkastettu matkalippuja. Ryöstöyrityksiä taisi sinä yönä olla useita. Muistan myös sen, kuinka Espanjassa meille yritettiin tarjota lähes joka välissä huumeita, joista kohteliaasti kieltäydyimme. Silti muistan myös ne hetket, jolloin heräsin junasta Itävallan mykistäviin vuoristomaisemiin tai kun seisoi Guggenheimin museon ala-aulassa eikä tiennyt minne suuntaan olisi liikkunut, koska kaikki ympärillä oleva tuntui vain niin uskomattomalta. Matka tulee siis ilman muuta olemaan raskas, rasittava, saunaa tulee ikävä, salmiakkia tulee ikävä, ruisleipää tulee ikävä, ystäviä tulee ikävä, kylmää tulee ikävä, mutta voi olla varma siitä että matkakuume yllättää aika pian Suomeen päästyäni. Siitä kun ei pääse mihinkään, että matkustaminen on vaan niin hienoa!
Uusia vaatteita olen joutunut ostamaan aika paljon. Kun selasin vaatekaappiani niin huomasin sen koostuvan pitkälti 70-luvun keinokuituisista ja tiukoista paidoista, housuista, hameista jne. Koska olen taipuvainen hikoilemaan, niin ymmärsin sen verran etteivät keinokuituvaatteet tule kysymykseen. Jo pelkkä kuvitelma muovivaatteissa 40-asteen helteessä saa aikaa infernaalisia väristyksiä kehossani, joka on pitkään yrittänyt sopeutua jo Suomen helteissä. Helle tuleekin olemaan ehkä suurin henkilökohtainen ponnistukseni matkalla, mikäli ponnistuksia nyt voi edes etukäteen kuvitella. Voihan olla, että kuumuuteen tottuu, mutta kokemukseni siitä ovat ainakin tähän asti olleet heikkoja. Muistan vielä hyvin sen, kuinka epämiellyttävää oli matkata rinkka selässä hame ja paita litimärkänä hiestä, jalat kuumuudesta turvonneina, hikipisaroita otsalta suoraan silmiin valuen ja kiroten auringon jonnekin, missä se ei enää paista. Kokemus oli Espanjasta vuonna 2003, jolloin olin reilaamassa ympäri Eurooppaa.
Junalla matkustamista odotan kovasti. Ainakin Japanissa siitä saa nauttia kokonaisen viikon. Luultavasti muualla Aasiassa liikumme lähinnä busseilla, jotka eivät kuulemma paljon pitkillä matkoilla pysähtele. Tätä ajatellen olenkin säästänyt ja varjellut joskus festareilta ostamiani peemate-torvia, joita en vielä koskaan tähän mennessä ole kyennyt edes kokeilemaan. Jostakin kumman syystä ei koskaan ole tuntunut luontevalta astua seisomaan pusikkoon tuntemattoman miehen viereen, joka juuri lennättää omaa keltasuihkuaan laisinkaan toimitusta aristelematta. No ehkäpä joudun karaistumaan tämänkin asian suhteen, kun hätä on tarpeeksi suuri. Luultavasti kuitenkin ensin marssin reilusti kuljettajan juttusille ja jos en muuten, niin elekielellä saan hänet kyllä ymmärtämään luonnollisen tarpeeni pysähtyä - tosin hiekkatiellä kyykistely vaikka mitään suojaa ei vastaa käsitystäni intimiteettisuojasta.
Työt ovat estäneet minua ajattelemasta matkaa liikaa, enkä jännitä sitä vielä laisinkaan. En ota mitään paineita siitä mitä tulee, koska tiedän kokemuksesta että matkalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista uutta ja odottamatonta, jota on parempikin olla spekuloimatta etukäteen. Edelleen muistan selvästi sen, kuinka viime reililläni nukuin junan vessan edustalla käytävällä kylmässä hytisten ja yrittäen olla nukkumatta, koska taskuvarkaat olivat vallanneet junan, jossa ei koskaan edes tarkastettu matkalippuja. Ryöstöyrityksiä taisi sinä yönä olla useita. Muistan myös sen, kuinka Espanjassa meille yritettiin tarjota lähes joka välissä huumeita, joista kohteliaasti kieltäydyimme. Silti muistan myös ne hetket, jolloin heräsin junasta Itävallan mykistäviin vuoristomaisemiin tai kun seisoi Guggenheimin museon ala-aulassa eikä tiennyt minne suuntaan olisi liikkunut, koska kaikki ympärillä oleva tuntui vain niin uskomattomalta. Matka tulee siis ilman muuta olemaan raskas, rasittava, saunaa tulee ikävä, salmiakkia tulee ikävä, ruisleipää tulee ikävä, ystäviä tulee ikävä, kylmää tulee ikävä, mutta voi olla varma siitä että matkakuume yllättää aika pian Suomeen päästyäni. Siitä kun ei pääse mihinkään, että matkustaminen on vaan niin hienoa!
