keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kuvia koreasta

Juna-asemilla kehoitetaan ilmoittamaan valittomasti kaikista vahankin epailyttavista esineista. Tama kyseinen paketti oli Busanin metroasemalla ja jos tama paketti ei ole epailyttava, niin sitten ei ole mikaan! Kukaan paikallinen ei kiinnittanyt tahan kauniisti pakattuun laatikkoon mitaan huomiota. Piti katsastaa lahimmat hatapoistumistiet ja kaasunaamarit mahdollisen tilanteen varalta ja nousta pois laiturilta.

Koreassa lahiokerrostalot ovat lahes pilvenpiirtajien korkuisia, rumia numeroituja rakennuksia. Ne nayttavat silta, kuin Valion maitopurkkeja olisi laitettu riviin, eiko? Numeroinnit auttavat asiaa huomattavasti, koska Koreassa ei nimeta katuja laisinkaan.

Busanin rannikolla oli joku tapahtuma, jonka yhteydessa saimme ihastella hiekkaveistoksia. Merivesi maistui paremmalta kuin paikallinen raanavesi. Varvaskengat tuntuivat hassuilta hiekalla, kun hiekkaa meni varpaiden valiin, vaikka oli kengat jalassa.


Vaikka Koreassa lahes kaikki ihmiset ovat langanlaihoja ja siroja, ruoka-annokset ovat valtavia. En voi kasittaa mihin mahaan kaikki se ruoka menee. Harmi kun en tajunnut kuvata mittakaavaa, mutta tassa on kyseessa annos, joka minun silmiini nayttaa perhekokoiselta annokselta. Ruoka on hyvaa ja mausteista, mika sopii minulle.




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika erikoisen nakoinen ruoka-annos; onkohan kaytetty paljon variaineita vai onko todella ruoka noin varikasta siella nurkilla. Tiedoksi, etta Kiinassa on saatu patojarvea valutettua sen verran, etta tulva ei uhkaa ainakin nailla nakymin ihmisia.

Kirsi Pitkänen kirjoitti...

Ruoka-annokset ovat todellakin varikkaita taalla, mutta tuo kyseisen kuvan ruoka on niin sanottua muoviruokaa, eli lahes jokaisen ravintolan ikkunassa on esimerkkiannoksia, jotka on rakennettu nayttamaan tasmalleen silta milta annos nayttaa, varit ja materiaalit ovat tasmalleen oikean nakoisia. Japanissa tama muoviruokataide oli viety aivan huippuunsa. Jopa olutlasissa vaahto oli tehty muovista aivan aidon nakoiseksi! Lisaksi Japanissa annokset nayttivat tismalleen samalta, kuin mita muoviruoka ikkunassa naytti.